Sulje X

Ota yhteyttä!

Nimi: *

Yritys / Yhteisö: *

Sähköposti: *

Puhelinnumero: *

Viesti: *

* merkityt kentät pakollisia.

Valtio kiinnostavin työnantaja, Roviolta uskotaan löytyvän paras ilmapiiri

Valtio nousee kärkeen kysyttäessä suomalaisten kiinnostavimpia työnantajia. Seuraavaksi kiinnostavimmat työnantajat ovat Fazer, Finnair, Google ja Kone. Valtio oli listauksen kärjessä myös viime vuonna. Tulokset käyvät ilmi tutkimus- ja viestintäyhtiö T-Median toteuttamasta tutkimuksesta, johon vastasi helmi-maaliskuun aikana yhteensä 26 073 suomalaista.

Valtioon ja muihin julkisen sektorin työnantajiin liitetään varmuus työsuhteen jatkuvuudesta. Yrityksistä turvallisimpana työpaikkana pidetään SOK:ta. Tutkituista työnantajista vähiten turvallisiksi taas arvioidaan Rovio, Nokia ja Nokia Siemens Networks.

– Vaikka Roviota ei vielä nähdä turvalliseksi työnantajaksi, uskotaan Roviolla kuitenkin olevan kaikista tutkituista työnantajista ylivoimaisesti paras työilmapiiri ja kiinnostavimmat työtehtävät, kertoo T-Median liiketoimintajohtaja Päivi Salminen-Kultanen.

Vastaajat toivovat työpaikaltaan etenkin hyvää palkkausta ja ilmapiiriä sekä varmuutta työsuhteen jatkuvuudesta. Pyydettäessä arvioimaan perusteita työpaikan valintaan, kärkeen nousee palkkaus, jonka valitsee itselleen kolmen tärkeimmän perusteen joukkoon 49 % miehistä ja 39 % naisista. Hyvän työilmapiirin valitsee kolmen tärkeimmän perusteen joukkoon 42 % naisista ja 36 % miehistä. Kolmanneksi tärkeimmäksi nousee varmuus työsuhteen jatkuvuudesta, jonka nostaa tärkeimpien perusteiden joukkoon 26 % vastaajista.

– Hätkähdyttävä havainto oli, että vain 4% naispuolisista korkeakouluopiskelijoista tähtää ylimpään johtoon, kun miehistä ylimpään johtoon tähtää 12%, huomauttaa Päivi Salminen-Kultanen.

T-Media toteuttaa vuosittain Suomen suurimmat valtakunnalliset työnantajakuvatutkimukset. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat ammattiin opiskelevat ja korkeakouluopiskelijat sekä työssä olevat korkeakoulutetut ja ammattitutkinnon suorittaneet. Vastaajia oli yhteensä  26 073.

Tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella 23.1-21.3.2012. Tutkimuksessa mitattiin 155 työnantajan ja 31 toimialan kiinnostavuutta sekä kartoitettiin suomalaisten työelämäodotuksia . Tutkimuksen koko otosta käsittelevien tulosten tilastollinen virhemarginaali on ± 0,6 %-yksikköä.

T-Media on osa Taloudellista tiedotustoimistoa TAT:ia ja edustaa Suomessa Reputation Institute -verkostoa. www.t-media.fi

Lisätietoja antaa:

Päivi Salminen-Kultanen
Liiketoimintajohtaja
paivi@t-media.fi
m. 040 727 9717

 

T-Median Työnantajakuva 2012 -tutkimus

10 kiinnostavinta työnantajaa

1. Valtio 30 %
2. Fazer 27 %
3. Finnair 27 %
4. Google 27 %
5. Kone 22 %
6. Valio 21 %
7. Microsoft 21 %
8. Stockmann 21 %
9. Yleisradio 20 %
10. Nokia 20 %

10 parasta työpaikkaa ilmapiirin mukaan

1. Rovio Entertainment 40 %
2. Google 29 %
3. S-ryhmä SOK 28 %
4. Fazer 25 %
5. Prisma 24 %
6. Citymarket 24 %
7. IKEA 23 %
8. Valio 21 %
9. Stockmann 21 %
10. Sokos 21 %

10 parasta työpaikkaa työtehtävien kiinnostavuuden mukaan

1. Rovio Entertainment 50 %
2. Google 44 %
3. Yleisradio 38 %
4. Kone 37 %
5. Alma Media 36 %
6. Nokia 34 %
7. Finnair 34 %
8. Microsoft 34 %
9. Patria 33 %
10. Sanoma 33 %

Lue lisää työnantajakuvatutkimuksestamme >>